- Tuomo Joensuu on lähiöiden tulevaisuutta Tampereen teknillisessä yliopistossa tutkiva arkkitehti.
- Riikka Korkiamäki on nuorten vertaissuhteisiin ja sosiaaliseen pääomaan erikoistunut Tampereen yliopiston sosiaalityön tutkijatohtori.
- Mikko Kyrönviita on Porin kaupunkisuunnittelun Kaikkien Pori -hankkeen projektisuunnittelija ja tamperelaisen Hukkatila ry:n kaupunkiaktivisti.
- Jaana Nevalainen on ympäristöministeriön erityisasiantuntija, vastuualueina asuinalueiden kehittäminen, seudullinen yhteistyö ja asumisen kaupunkipolitiikka.
- Aki Nummelin on porilainen kunnallispoliitikko sekä kaupunki- ja monikulttuurisuusaktivisti.
- Pilvi Nummi-Sund on Sipoon kunnan kaavoituspäällikkö ja Aalto-yliopiston jatko-opiskelija.
- Antti Wallin on kaupunkielämää tutkiva sosiologi ja Turun yliopiston Lähiön henki -hankkeen tutkija.
Keskustelu alkoi yhteisesti toteamalla, että Suomi on eriarvoistunut 1990-luvun laman jälkeen ja tämä on vaikuttanut myös asuinalueisiin. Vaikka aivan vielä ei tilanne ole sama kuin Keski-Euroopassa, niin suunta on kuitenkin samankaltainen. Suomen suurimmissa kaupungeissa huono-osaisuus alkaa olee varsin selvästi kasaantunut tietyille alueille. Keskustelijoiden huolena oli, että jos yhteiskunnallisia palveluita edelleen karsitaa näiltä alueilta, ne uhkaavat jäädä entistä pahemmin oman onnensa nojaan ja niistä nousu on vaikeaa.
Vaikka huono-osaisimmilla alueilla ihmiset kertovat viihtyvänsä, niin ulkopuolelta annettu leima voi tuntua pahalta. Tästä johtuen ne ihmiset jotka kykenevät, muuttavat alueelta pois ja tilalle saapuu huonosti asuinmarkkinoilla pärjääviä ihmisiä. Näin ollen alueen maine entisestään huononee, vaikka asumisen laadussa ei alunpitäen ollut juuri mitään moitittavaa. Tämä negatiivinen leima ja kiertokulku voi vaivata asuinalueita pitkään. Muutoskin on mahdollista, esimerkiksi aktiivisen asukastoiminnan avulla. Nummelin kertoi Pormestarinluodon asukasyhdistyksen monista toimista, joiden avulla parannuksia on tehty. Tämä herätti yleisöstäkin kysymyksiä.
Yhteisöllisyydestä keskustellessa, Korkiamäki totesi, että yhteisöllisyys on aina ihmisen omista intresseistä katsottuna hyväksi, ilmeni se sitten marginaalisena toimintana tai aktiivisena asukastoimintana. Tästä keskustelu juonsi siihen, että myös huonommin voivilla alueilla pitäisi olla myönteisiä liittymisen kanavia, jotta vaikeuksissa olevat ihmiset eivät syrjäytyisi tai etsisi vertaistukea juomaporukoista.
Nevalainen esitti huolen, että jos yhteiskunta karsii julkisia palveluita huono-osaisilta alueilta, ne uhkaavat syrjäytyä edelleen, eikä tätä ongelmaa voi sysätä kolmannen sektorin harteille. Mitä asuinalueiden eriarvoistumiselle sitten voidaan tehdä? Joensuu esitti muun muassa täydennysrakentamista, ympäristön parantamista ja erilaisia tapahtumia, joilla stigman kierre voitaisiin kääntää. Tähän yhtyi myös Kyrönviita ja kertoi omakohtaisista kokemuksistaan niin Porissa kuin Tampereella. Nummi-Sund toi esille myös luovat verkon mahdollisuudet, joilla yhteenliittymistä ja yhteisöllisyyttä voitaisiin rakentaa myös internetissä. Nummelin toi esille asukastoiminnan, mutta painotti myös sosiaalipolitiikan roolia. Korkiamäki katsoi asian olevan ensisijaisesti sosiaalipoliittinen ongelma. Yleisöstä nousi esiin kysymyksiä pienten kyläkoulujen lakkautuksista, johon Joensuu ja Nevalainen totesi, että ryhmäkokojen kasvattamisen taloudellisten säästöjen näytöt ovat heikkoja. Lisäksi Korkiamäki kertoi, että koulut ovat keskeisimpiä alueellisia yhteisöllisyyden rakentajia. Eriarvoisuuden lisääntyessä yhteiskunnassamme, ensimmäisenä kärsivätkin lapset.
Kuvassa vasemmalta: Antti Wallin, Tuomo Joensuu, Mikko Kyrönviita, Pilvi Nummi-Sund, Jaana Nevalainen, Riikka Korkiamäki, Aki Nummelin ja Maunu Häyrynen.
]]>
